Telinevoimistelu Merkkiryhmä 5-8v.

Telinevoimistelun merkkiryhmä on tavoitteellisen harrastamisen telinevoimisteluryhmä. Ryhmä harjoittelee viikossa 2 x 1h 45 min. Kausi kestää muita harrasteryhmiä pidempään. Ryhmä on tarkoitettu jo aiemmin voimistelua harrastaneille ja siten voimistelun alkeet osaaville. Ryhmään voi siirtyä ohjaajan suosituksen kautta. Merkkiryhmästä kiinnostuneet, olkaa yhteydessä vastuuohjaajaan (Marja Katajavuori) ennen ryhmään ilmoittautumista.

Telinevoimistelun merkkiryhmä harjoittelee tavoitteellisesti, mutta kilpailla ei tarvitse. Tällä hetkellä halukkaat lapset osallistuvat Stara-tapahtumiin (tapahtumia, joissa lapsia ei laiteta paremmuusjärjestykseen ja jokainen osallistuja saa mitalin).

Lajitaitojen kehittymistä seurataan Suomen Voimisteluliiton laatimien suoritusmerkkien avulla. Merkeissä lajitaitojen ja fyysisten ominaisuuksien vaatimukset vaikenevat asteittain. Mikäli joku innostuu myöhemmin kilpailemaan, vaaditaan kilpailuoikeuteen merkkijärjestelmän neljä ensimmäistä merkkiä suoritetuksi (stara-, kupari-, pronssi- ja hopeamerkki). Siten tämä systeemi tukee tavoitteellisen harrastevoimistelun lisäksi myös mahdollista kilpavoimistelusta innostumista. Ryhmän sisällä lapsia jaetaan pienryhmiin harjoittelemaan heille sopivan tasoisia lajitaitoja. Tämä mahdollistaa myös ryhmässä suuremman ikäjakauman (2013-2017). Merkkijärjestelmässä jokainen etenee omaan tahtiin. Merkkijärjestelmään voi tutustua enemmän Suomen Voimisteluliiton sivuilla.

Merkkiryhmässä harjoittelu on lapsen ikätasolle soveltuvaa harjoittelua - tekniikkaa ja fyysisiä ominaisuuksia harjoitetaan myös leikkien ja mielikuvien kautta. On kuitenkin tärkeää ymmärtää, että tämä ryhmä on kohdistettu nimenomaan niille, jotka ovat innostuneet harjoittelemaan lajia enemmän. Ohjaajat suunnittelevat tunnit johdonmukaisesti tavoitteita tukien ja lasten asenteen (käyttäytyminen ja innostuneisuus) tulee tukea harjoittelua. Tavoitteellinen harjoittelu vaatii myös fyysisten ominaisuuksien (erityisesti voima ja liikkuvuus) harjoittelua. Jokaista neljää telinettä (eritasonojapuut, hyppy, permanto ja puomi) harjoitellaan tasaisesti. Lisäksi harjoittelua tehdään trampoliinilla.