Kevät 2021

Tanssillisen voimistelun ryhmä alkaa!

Kevään 2021 osalta tanssillisen voimistelun tunnit toteutetaan kurssityyppisenä, tunnin kesto 60min. Tunnit pidetään ajalla 4.5.-14.6.2021 maanantaisin klo 17.30-18.30 yhteensä 7 krt. Huom! Ensimmäinen kerta on siis poikkeuksellisesti tiistai 4.5. klo 17.30-18.30. Ohjaajana on Sanna Nurmesniemi. 

Vallitsevan tilanteen ennustaminen tuolloin on erittäin vaikeaa, joten tunnit pidetään joko etätreeninä (Google Meet), ulkotreeninä tai mahdollisesti sisätilassa, turvallisuus siis huomioiden. Tunnin sisältö pyritään suunnittelemaan eri paikkoihin sopivaksi. Paikasta/toteutuksesta pyritään ilmoittamaan hyvissä ajoin, ja kevään edetessä olemme paljon viisaampia.

Tarkoituksena on jatkaa aikuisten tanssillista voimistelun ryhmän kanssa syksyllä 2021 eli jatkuvuutta aikuisten voimistelulle on tiedossa. Pidemmän aikavälin tavoitteena on, että ryhmä esiintyisi vähintään seuran näytöksissä (2 krt/vuosi). Esiintyminen ei ole pakollista, vaan halukkaille mahdollisuus. Myös Tampereella vuonna 2022 järjestettävään kansalliseen voimistelutapahtumaan Gymnaestradaan on mahdollisuus päästä mukaan esiintymään kenttäohjelmaan.

Tanssillisen voimistelun maksu keväälle 2021 on 35€ (sis. 7krt, 2 kerran ilmainen kokeilu ei koske tanssillista voimistelua). Ilmoittautumiset tehdään Hoikan kautta. Lisätietoja voit kysyä osoitteesta ilmoittautuminen.lnv@gmail.com .